Bambi83’s Weblog



tiedotteen laatiminen

tänään ja eilen käsiteltiin hyvän tiedotteen laatimista ja muutenkin jälleen kerran tiedottamiseen liittyviä seikkoja.

hyvän tiedotteen on otettava huomioon, kenelle se on suunnattu ja mikä on sen tarkoitus. onko kysymyksessä esimerkiksi tiedote jostain tapahtumasta suunnattu artistien hakemiseksi vai yleisölle ? tai kenties yhteistyökumppanille? asiasisältö pysyy melkoisen samana, mutta muotoilua ja painotuksia on syytä miettiä kohderyhmän mukaan. hyvä tiedote kertoo asiansa mahtuen A4-kokoiselle paperille. se on selkeä, informatiivinen ja mielellään mielenkiintoa herättävän näköinen tai ainakin mielenkiintoisesti otsikoitu. tiedotteen ulkoasu on melko vapaa, mutta yksinkertaisuus ja selkeys on kannattava valinta. mukana voi olla myös kuvia. tiedote päivätään ja varustetaan tiedottavan tahon yhteystiedoilla.

yours truly,

bambi83


Kommentoi

(vaaditaan)

(vaaditaan)



Alustaa kommenttiasi
Takaisin alkuun | Tekstialue: Suurempi | pienempi